Virtasalmen kirjaston supistetut palvelut kesällä 2026

Päivänkakkaroita sinisellä taustalla. Keskellä teksti, jossa lukee Virtasalmen kirjaston supistetut palvelut kesällä 2026.

Virtasalmen kirjaston palvelut supistuvat kesällä virastotalon muutostöiden takia.

Virtasalmen kirjasto on kokonaan suljettuna 18.5.–8.6.2026, kun kirjasto siirtyy väistötiloihin virastotalon muutostöiden ajaksi. Tänä aikana kirjaston aineistot ja palvelut eivät ole käytettävissä. Lumme-verkkokirjastossa voi kiinniolon aikana tehdä varauksia, mutta varaukset ovat noudettavissa Virtasalmen kirjastosta aikaisintaan 9.6. alkaen. Virastotalon muutostöiden arvioidaan kestävän kesän loppuun saakka.

9.6.–31.8.2026 kirjasto palvelee asiakkaita väistötiloissa virastotalon pohjakerroksessa supistettujen aukioloaikojen mukaisesti. Esillä oleva valikoima on tavallista pienempi ja painottuu aikuisten uutuuskirjoihin, uusimpiin lehtiin sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Muu kokoelma on saatavilla arkistotilassa. Uudet lehdet ovat luettavissa aukioloaikana lukutilassa. Kopiokone ei ole käytettävissä.

Virtasalmen kirjastossa on otettu 28.4. alkaen käyttöön pidennetty laina-aika. Eräpäiväksi lainoille tulee 1.9.2026. Pidennetty laina-aika koskee ainoastaan Virtasalmen kirjastosta lainattua aineistoa.

Virtasalmen kirjaston aukioloajat 9.6.–31.8.2026

Tiistaisin klo 11–17

Perjantaisin klo 10–15

Muutokset aukioloajoissa ovat mahdollisia.

Sisäänkäynti Metsänhoitoyhdistyksen ovesta.

Kirjastoauto Rietrikki kulkee normaalisti reitillään, ja autosta lainatulla aineistolla on normaalit laina-ajat.

Kirjastoauton palveluajat ja pysäkit Virtasalmella

KESKIVIIKKO

Virtasalmi kk-Valkeamäki-Hällinmäki-Ankele

Toukokuu         20.5.
Kesäkuu            3.6., 17.6.
Heinäkuu          1.7.
Elokuu               12.8., 26.8.

11.30–12.30   Koulutie 12, Virtasalmen koulu/päiväkoti

13.30–13.45   Valkeamäentie 94

14.30–14.40   Rajakankaantie 419

14.55–15.05   Ankeleentie 949

15.10–15.20   Ankeleentie 826

15.30–15.40   Ankeleentie 114